I love teenagers

Teinit. Omistavat koko maailman, tietävät kaikesta kaiken ja ovat aina oikeassa. Eri keinoja käytetään äärimmäisyyksiin asti, kunnes tahtoon taivutaan. Neuvottelu saattaa olla mahdollista, mutta teinin pitää itse kuvitella olevansa päätöksentekijä, jotta myöntyminen tapahtuu. Mielenkäänteet ovat toistaiseksi mysteeri.

Juhlaa arjen keskelle

Tänään sain olla osana kahden kaverini ensimmäisen lapsen ristiäisiä. Oli ihanaa.:) Pikku-herra on todella rauhallisesti ja tyytyväisenä kaiken huomion keskipiste. Vaikka syli vaihtuu jatkuvasti poju vain katselee ja torkahteleekin välissä.:) Ihana lapsi!

Nrj:n Aamupoikien painajaisexä -kilpailu

Kuuntelin eilen aamulla radiota aamutoimien ohessa. Radion ohjelman mukaisesti vuorossa oli aamun painajaisexä -kilpailu. Olin kuullut kilpailun pariin otteeseen myös ennen tätä lähetystä, jolloin jo ajattelin, että oudosta aiheesta tehdään kilpailu.

Tässä nimenomaisessa lähteyksessä kilpailijoina oli kaksi naista. Heillä kummallakin oli kontollaan todella vaikeat parisuhteet, joissa heitä kohtaan oltiin oltu todella mustasukkaisia ja vainoharhaisia, minkä takia heitä oli pahoinpidelty. Ainakin toinen naisista oli saanut elinikäiset vammat yhdestä kilpailussa esitetystä pahoinpitelykerrasta. Kilpailu veti hiljaiseksi niin juontajat kuin varmasti kuuntelijatkin. Kilpailijoiden äänestä kuuli, että asioiden kertominen oli vaikeaa.

Kilpailussa valitaan kolmen tarinakierroksen jälkeen, kumman exä on ollut pahempi. Eli se voittaa, jonka kokemukset ovat raskaimmat. Kyseessä olevassa lähetyksessä toinen juontajista aloitti jo sanomalla, että heidän on pakko valita toinen voittajaksi, missä vaiheessa toinen juontajista vinkkasi hienovaraisesti, että kummatkin pitäisi palkita. Eihän tällaisia kokemuksia voikaan laittaa  järjestykseen. Ei kukaan muu voi päättää, kumman kokemukset ovat pahemmat.

Onko tällaisessa järkeä? Tottakai jokainen ilmoittautuu kilpailuun omasta tahdostaan, mutta tällaisilla tarinoilla kilpailun tarkoitus, olla viihdyttävä, ei toteudu. Lisäksi tällaisten tarinoiden jälkeen ne, joiden tarinat ovat vähemmän vakavia, sellaisia, joita alunperin on tällä kilpailulla haettu, eivät todennäköisesti ilmoittaudu.

Kumppanit, jotka ovat väkivaltaisia, eivät ole enää pelkkiä sikoja tai idiootteja. He ovat rikollisia. Onko sopivaa kilpailla sillä, kumman kumppani on väkivaltaisempi tai enemmän rikollinen? Minusta ei.

Talvi?

Täällä ollaan jo aika kärsivällisesti odoteltu valkoista maanpeitettä. Kerran se käväisi, mutta hävisi aivan yhtä nopeasti. Tosi masentavaa, että pahimmillaan sekä kouluun/töihin mennessä että sieltä lähtiessä on pimeää. Ainoa aurinko on hehkulamppu tai loisteputki. Lumi tekisi maisemasta paljon valoisamman. Jouluun mennessä saisi alkaa kyllä tapahtua! >:(

Viikon kuulumisia

Vaikka edellisessä postauksessa mainitsin, että stressin puutteessa en ollut juuri maanantain tenttiä huomioinut, ei koko juttu stressannut ollenkaan edes tenttiaamuna. Marssin rauhallisin mielin koululle, kirjoittelin neljä sivua tekstiä paperiin ja lähdin pois. Eikä tarvinnut edes huokaista helpotuksesta niin kuin joidenkin. Kiva tunne.

Koko tentti unohtui muutenkin nopeasti kaiken kivan tekemisen keskellä. Sali, vesipuistokäynti, ruoka ja ihana seura teki tehtävänsä. Koko päivä tuntui ihan lomalta. Lisää näitä!

Tänään hyvänolontunteen saa aikaan onnistunut salitreeni. Toivottavasti tuntuu huomenna jossakin niin tietää myös seuraavana päivänä tehneensä töitä!

don't stop.
push harder.
keep going.

Itsearviointi

Rehellisesti sanottuna ajattelin koko kurssin olevan ihan läpihuutojuttu ennen kuin sain ensimmäisen sähköpostin opettajilta. Kauhistuin työmäärää.  Tai jo pelkästään sitä, että kurssia varten tulisi perustaa oma blogi. "?!"

Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin. Siis ensireaktioon nähden. Postauksia piti ilmeisesti olla kolme kertaa viikossa... Noh, itse olen ollut aktiivinen kahden postauksen verran per viikko. Lisäksi jokaisen kurssilaisen blogia olisi pitänyt kommentoida viikoittain. Eipä ole kyllä näkynyt muidenkaan kommentteja paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Olen huomannut vasta nyt, tai viime viikolla, itse asiassa vähän pitäväni tämän blogin kirjoittamisesta. Tekstiä tulee helposti kun löytää mielenkiintoisen aiheen, jota pohtia ja kommentoida. Jos ei ole aihetta, ei löydä mitään mielenkiintoista uutisotsikkoa tai ole juuri lähipäivinä kokenut mitään erikoista, on todella tylsää ja vähän jopa noloa kirjoittaa periaatteessa "ei mistään". Jokainen ihminen kuitenkin haluaa yleensä näyttää edes vähän viisaalta muiden silmissä. Heh.

Eli pieni yhteenveto. Olisin siis voinut tehdä enemmän kurssin eteen. Mutta mitä olen oppinut, mikä on jäänyt mietityttämään ja millainen on suhteeni sosiaaliseen mediaan nyt?

Tavoitteenani oli ainakin oppia tuntemaan Twitter ja LinkedIn. Koen tietäväni nyt tarpeeksi näistä kahdesta sosiaalisen median areenasta omaa ykstyiskäyttöäni ajatellen. Twitter-tilin tein vain väliaikaisesti, poistin sen tutustumisen jälkeen, mutta LinkedIn-tunnukset minulla on edelleen. Toivon saavani joku päivä aikaiseksi kehittää profiilini "julkaisukelpoiseksi", jotta kehtaisin pyytää esim. entisten työpaikkojeni ihmisiä kontakteikseni. Uskon, että Twitterin syvällisemmän käytön oppii myös nopeasti, jos sitä tulee jossakin työpaikassa tai muuten yksityiselämässä joskus tarvitsemaan.

Myös Bloggerin käyttö on osoittautunut hyvin positiiviseksi asiaksi. Aluksi olin aivan pihalla ulkoasun muokkaamisen ja tekstien kappalejako -ongelman kanssa (vinkki: kaikki kappalejaot jäävät siis pois tai menee muuten sekaisin jos tekstiä kirjoittaa HTML-asetuksella). Kun ymmärsin, miten ulkoasua muokataan ja mitä osiota siitä muokkaan mistäkin kohdasta, olin suorastaan innoissani valitsemassa eri värejä eri kohtiin. Yllätyin, kuinka helposti blogista sai kivan näköisen. Sitä tunsi itsensä ihan pro:ksi, ainakin hetkellisesti.

Hieman jäi mietityttämään se, kuinka paljon eri sosiaalisen median sovelluksia on suomalaisten käytössä. Itse olen kuullut kavereideni käyttävän vain muutamia, mutta opettajien sosiaalisen median ympyrä-kuviossa eri sovelluksia oli paljon, paljon enemmän. Toisaalta tällaisia asioita voi olla hyvinkin vaikea määrittää.

Koen, että näkemykseni sosiaalisesta mediasta on avartunut. Ei ole pelkästään Facebook, jota muka kaikki käyttävät, vaan myös muuta. Koin avartumisen oikeastaan samantien kun näin ympyrä-kuvion. Eri nimiä oli niin paljon. Muulla tavalla suhteeni sosiaaliseen mediaan ei ole oikeastaan muuttunut. En ole yhtään sen varovaisempi Facebookissa kuin ennen enkä myöskään halua tunkea itseäni joka paikkaan, vaikka nyt tiedänkin enemmän eri mahdollisuuksista. Minusta ei ole edes mitään järkeä käyttää aktiivisesti montaa eri sovellusta, näin yksityiskäytössä, koska kaverit ovat koko ajan ne samat. Tietysti eri toimintojen perässä voi olla kiva juosta. Yrityselämässä monien kanavien valloitus saattaa taas olla todella tärkeää, jotta näkyvyys olisi mahdollisimman laaja.

Alkukurssin negatiivisuuteni kurssin suhteen on kääntynyt positiivisen puolelle. Tavallaan jopa harmittaa kurssin loppuminen, sillä nyt tuntuu siltä, että kirjoittaminen on helppoa ja pystyisi antamaan itsestään ulos hyviä ajatuksia, mietteitä ja tekstejä. Alku oli enemmän hapuilua.

Merkitsin palautekyselyyn, että en todennäköisesti jatka blogin kirjoittamista. Eniten olenkin juuri sillä kannalla, mutta mielessäni on myös pieni "mitäpä jos" -tyylinen ajatus. Jonkinlainen kiinnostus blogikirjoittamiseen on siis herännyt. Aika näyttää.

Stressi

Eräässä aikaisemmassa kirjoituksessa kirjoitin stressistä. Siitä kun tuntuu jäävänsä kahden seinän väliin, kello lyö kolme kertaa nopeammin kuin tavallisesti ja ajatukset pyörivät vain tekemättömissä asioissa kaiken kivan sijaan.

Noh, mitä jos ei ole stressiä? Siinä käy niin, että eräänä päivänä huomaat, että seuraavana päivänä olisi tentti, johon et ole lukenut, koska et ole stressannut.

Stressi ajaa eteenpäin. Sen avulla pääsee hyviin suorituksiin ja saa asioita aikaiseksi. Ilman stressiä asioiden hoitaminen jää helposti viime tinkaan. Aina ei siis tarvitse olla ihan järjetön stressi päällä saadakseen jotain aikaiseksi. Jo pieni stressi ajaa eteenpäin, mutta sitä tilaa ei välttämättä luokittele stressiksi. Sen ei aina tarvitse tuntua tappavalta.

Sitten kun sen stressin tason saisi vielä pidettyä järkevänä. Milloin vähän korkeammalla, milloin vähän matalammalla.